2.12.2017

Alla joulun

Joulukuu vaihtui aivan huomaamatta, heräsin eilen ja satuin aamukahvia juodessani huomaamaan, että oho, se on jo joulukuu. Olen aloitellut jouluvalmistelut jo, miettinyt ja hankkinut joululahjoja. Juonut ensimmäiset glögit ja paistanut ensimmäiset joulutortut. Kaikista hurjinta on, että olen tehnyt joulukortteja! En ole varmaankaan yhtenäkään jouluna lähtettänyt joulukortteja, joten olen hyvin innoissani siitä, että tänä jouluna saan lähettää itse, pienin käsin tehnyt korttini maailmalle. Ne ovat hyvin yksinkertaisai, yksinkertaisella sanomalla. Lisäksi tuntui ihanalta, kun voin kirjoittaa jouluntoivotukset sekä minulta, että poikaystävältäni. 



En ole mikään kamalan hullu jouluihminen. Rakastan enemmän lahjojen antamista, läheisten muistamista kuin esimerkiksi jouluruokailua. En ole kovin jouluruuan ystävä, ainut mitä jouluisin tykkään syödä, on graavilohi ja kinkku. 
Joulusiivous on mielestäni turhaa hössötystä. Pidän siitä ajatuksesta, että jouluna rauhoitutaan läheisten kanssa ja syödään hyvin. Ei ylimääräistä stressiä mistään. Inhoan joulun tuomaa ylimääräistä stressiä joillekkin ihmisille, vaikka osa voi ajatella sen olevan osa joulua. Kerron jotain: ei todellakaan ole. Me juhlistamme valoa ja ollaan iloisia siitä mitä meillä on. Tätä joulu on minulle, glögiä, pipareita, lahjojen avaamisia ja hymyjä. 



Joulunajan suunnitelmat ovat hieman avoinna työni vuoksi, mutta ensimmäistä kertaa ikinä näyttää siltä, että vietän joulun muualla kuin oman perheeni kanssa. Minulla on nimittäin nyt niin sanotusti toinen perhe, jonka luona vietän joulun. Odotan tätä innolla! Aivan uusia juttuja, koska muutos on aina hyvästä.

Lahjojen metsästäminen jatkuu sekä lisäksi voin alkaa pikkuhiljaa kuuntelemaan joululauluja. On vain muutamia joululauluja joista pidän, joten suurkulutan niitä. Lisäksi voisin kokeilla leipoa ihan itse piparkakkuja! Kynttilöitä olen polttanut jo läpi syksyn, mutta ripustin jouluvalot nyt ja uskon että ne pysyvät paikoillaan ensi jouluun saakka.

Valoa ja iloa, eikä stressiä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti