1.11.2017

Pakana

Kun oli pieni, vanhempani erosivat kirkosta. Samalla me lapset sitten erosimme. En nyt muista tarkkaan, minkä ikäinen olin. En ole kuulunut kirkkoon siis hetkeen ja se ei elämääni vaikuta mitenkään. En maksa kirkollisveroa, se taitaa olla ainut konkreettinen asia, mikä "näkyy" elämässäni. En osaa rukouksia, kun niitä pitäisi ladella. 
Kuitenkaan en koe kiusalliseksi tilanteita, joissa selkeästi Suomen suurin uskontokunta, kirstinusko näkyy. Esimerkiksi hautajaiset tai ristiäiset, joissa olimme hetki sitten. Nousen uskontunnustuksen mukana, vaikka en tunnusta kyseistä uskontoa. Kunnioitan kyseistä uskontoa, vaikka en siihen itse kuulu. Tämä on mielestäni tärkeää. Kunnioittaminen, kunnioittaa sitä että muille kirsinusko tai jonkin muu uskonto on tärkeä. Vaikka se olisi itselle samantekevää. 

Poikakaverini otti kerran puheeksi kyseisen asian, että miksi en kuulu kirkkoon tai miksi olen pakana. Naurahdin hieman, ei minusta paista tämä pakanallisuus mitenkään erityisesti. 

Olen aina kokenut vahvaa sidettä luontoon ja uskon yliluonnolliseen. Muistissani on hyvin vahvasti, kuinka pienenä juoksin metsässä ja huutelin mm. keijuja, menninkäisiä ja muita olioita esiin. Minä itse uskon tämmöisiin luonnonvoimiin sekä koen minun uskontoni olevan Suomen muinasuskonto ja mytologia. Kun muut puhuvat Jumalasta, minä puhun Ukosta. Uskon henkiin ja karmaan. Siihen, että jokaisella luonnonvoimalla ja elementillä on oma henki tai jumala/jumalatar. Tärkeintä minulle on luonnon kunnioittaminen ja uskon, että sillä on voimaa jota me kuolevaiset ei voida käsittää.

Mutta ei tämä näy mitenkään elämässäni. Eihän mikään uskonto näy, ellei ole harras uskovainen, joka antaa sen näkyä. Minulle on henkilökohtaisesti aivan sama, mihin joku uskoo ja mihin ei. Minä uskon tämmöisiin asioihin ja sinä nuihin. Ääritapauksia ei oteta lukuun, jonkin uskonnon nimissä tehdyt raakalaismaiset teot ovat aina tuomittavia. Niitä varmasti löytyy jokaisesta uskonnosta.

Vietän joulua ja muita juhlia, johtuen siihen että olen tottunut niihin. Tiedostan ja tiedän kuitenkin juhlia jotka liittyvät suomalaiseen muinaisuskoon ja ajattelin esimerkiksi ensi vuonna juhlistaa näyttävämmin kekriä. 

Olen tämmöinen pieni menninkäinen, joka juoksee pitkin mättäitä, välittämättä sen suuremmin sitä suuremmista.

Tapio, Finnish lord of the forest, son of Louhi, father of the seeda, immortal among his mortal kin. In the early days of the world he hunted down the fearsome Elk of Tuonela and still wears its antlers on his head to honor the goddess of death who granted him his immortality. He knows the fathers and mothers of all animals and is the teacher of hunters. He helps those who listen, but those who do not will find their traps empty.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti