23.5.2018

Paras aerobinen treeni

Aerobinen liikunta on mielestäni tärkeä osa toimivaa treeniohjelmaa, varsinkin jos kyseessä on tiputtaa rasvan määrää kehossa. Lisäksi aerobinen saa mukavasti sykkeen koholle! Kunnon aerobisen liikunnan jälkeen ei voi olla kuin tyytyväinen. Itse rakastan aerobista, lähinnä jos se on niin sanotusti eteenpäin vievää. En esimerkiksi kuntosalilla kovin kauaa jaksa hinkuttaa hikisellä juoksumatolla, kun taas ulkona lenkkeillessä voisin pinkoa monta kilometriä. Lenkkipolulla, luonnon keskellä, jalka nousee kahta kevyemmin!



Olenkin aloittanut ns. liikuntaurani lenkkeillen, joten ei ihme, että siitä on tullut tärkeä osa liikuntatottumuksiani. En talvella käynyt lenkillä, silloin on aina taukoa. Mutta heti kun lumet sulivat, lähdin nappulat vinkuen kohden lenkkipolkuja! Yleensä mittaan Sports Tracker-sovelluksen avulla lähimaastossa olevat matkat. Voin siis arvioida, että no tuo lenkki on 3,5km, toinen 5,7km jne. Lisäksi läheltäni lähtee upea pururata, jossa on mäkiä ja kunnon maastoa. Kun ensimmäistä kertaa lähdin pururadalle, lähdin uhkuen itsevarmuutta! Nyt lähtee ja juoksen koko matkan kuin antilooppi aavikolla! Jouduin perumaan sanani kolmannen mäen kohdalla, kun puuskutin kuin vanhakin höytyveturi, radan haastavuus yllätti. Toisaalta tämä haastavuus toimii loistavana motivaation lähteenä. Olenkin asettanut yhdeksi tavoitteeksi, että kesäkuussa jaksan juosta  pururadan pidemmän lenkin, mäkineen!

Hyvä ystäväni haluaisi nostaa kuntoaan lenkkeilyn avulla, mutta hän sanoi hölkkäämisen olevan hänelle vaikeaa. Totta kai on, kun kroppa ei ole tottunut kestävyyteen. Sitähän pitkien matkojen hölkkääminen vaatii. Kroppa pitää totuttaa siihen rasitukseen sekä saada kestämään. Olenkin antanut vinkiksi käydä kävellen mittaamassa esimerkiksi 3km mittainen lenkki. Aluksi tavoitteena on kävellä 1km, sen jälkeen kevyesti hölkäten 1km ja lopuksi 1km kävellen. Tätä matkaa toistaa ja samalla pidentää hölkättävää matkaa sekä hölkkäyksen nopeutta. Jossain vaiheessa huomaa, että jaksaa pinkoa koko matkan, eikä edes hengästy! Kovin pahasti. Itselläni tämä taktiikka on toiminut ja tätä sovellan vieläkin itse, tavoitteena on jokin päivä pystyä juoksemaan puolimaraton! En tiedä vielä milloin ja missä, mutta se on yksi tavoitteistani liikunnan suhteen. 



Luonto on mielestäni yksi parhaimpia paikkoja harrastaa aerobista liikuntaa, oli se lenkkeilyä, kävelyä, juoksua, pyöräilyä tai mitä tahansa vastaavaa! Myös kävelykierros esimerkiksi luontopoluilla ja kansallispuistoissa on hyvää liikuntaa. Sekä kroppa että mieli lepää. Kun matka etenee ja maisemat vaihtuu, pysyy mielenkiintoa yllä. Lisäksi se, kun tulokset alkavat näkymään kropassa ja kestävyydessä! Pikkuhiljaa niitä kilometrejä tulee lisää ja lisää. Aivan mahtava tunne, joka potkii eteenpäin jokaisella hölkkäaskeleella!

16.5.2018

Kevätsiivouksella kevyempi mieli

Ah niin ihana kevät, aurinko ja lämpö! Voisin pyöriä ulkona jatkuvasti onnellisena pallona lämmöstä johtuen! Toisaalta, töissä kovat lämpötilat ovat vain haitaksi, kuuma tulee kun heilut keittiössä, jossa jokainen uuni paahtaa täysillä. Onneksi on keksitty pakastin sekä kylmiö, jossa voi käydä viilentelemässä fyysistä sekä henkistä olotilaansa.

Kevään mukana tulee tietenkin aurinko sekä lisääntynyt valon määrä. Se on täydellistä ihmiselle, joka elää valon mukaan. Toisaalta, kukapa ei eläisi? Sen verran villiä luontoa meihin ihmisnisäkkäisiin on jäänyt, että elämme luonnon sekä valon mukaan. Itse harrastan kaamosmasennusta, kun taas kevät ja kesä on täynnä energiaa! Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että sain toteutettua viimein haaveilemani kevätsiivouksen; tyhjensin hyllyt ja kaapit, heitin rikkinäiset/turhat tavarat/vaatteet pois ja osa lähtee kirpputorille taikka kierrätykseen. On niin vapauttava tunne, kun näkee tilan kaapeissa lisääntyvän ja tavaroiden löytävän paikkansa. 



Hellu osti minulle jokin aika sitten mopin ja olenkin sen kanssa jo pari kertaa asunnossani riehunut. Nyt, kun on lämpöä, voin aukaista asuntoni ikkunat ammolleen ja ihana ilmavirta käy läpi asunnon. Ja kuinka raikas tuoksu on, kun ilma vaihtuu, talven ummehtunut ilma karkaa ja vasta mopattu lattia 
kiiltää puhtaana. En tiedä, olenko hieman vanhasielu, kun innostun siivoamisesta?








Olen säästänyt vanhoja muistikirjojani ja turhia lippusia ja lappusia. Että "onhan näitä kiva sitten myöhemmin lueskella". Voin tunnustaa, ei kamalasti ole tullut lueskeltua. Siispä päätin, että on aika erota muistoista ja siirtää katseensa täysin tulevaisuuteen. Lukaisin kirjasia läpi, ennen kuin heitin ne pois ja tekisi mieli antaa iso halaus teini-Ronjalle. On ollut mieli kovinkin apeana, teksteistä päätellen. Onneksi ne ajat ovat takana, uusia tuulia kohden! Tuntui yllättävän vapauttavalta heittää turhat muistikirjat pois. Lisäksi hyllytilaa vapautui yllättävän paljon.





Kyllä muistikirjoista löytyi positiivisiakin asioita, mm. piirrustuksia joita on tullut tehtyä sekä ihan kivoja juttuja tapahtunut. 

Kun suurin kevätsiivous on ohi, seuraavana on ikkunoiden pesu!

7.5.2018

Koululiikunta tappoi innon liikuntaan

Tänä aamuna, kun olin 5.15 herännyt ja kuuden aikaan lähtenyt aamulenkille, istahdin suihkun raikkaana katselemaan Ylen aamu-TV:tä, jossa oli lyhyesti koululiikunnasta ja etenkin koululiikunnan aiheuttamista muistoista. Itselläni on paljon kokemuksia koululiikunnasta, lähinnä negatiivisia.

Olen monia vuosia vihannut liikuntaa, mutta etenkin koululiikuntaa. Aikoinaan koululiikunta tappoi intoni liikuntaan. Kävin vielä ala-asteella liikuntakerhossa, mutta muuten en liikuntaa harrastanut. Yläasteella kiinnostukseni liikuntaan tippui vielä pienemmäksi. En harrastanut liikuntaa vapaa-ajalla, kuin pakolliset kävelylenkit koiramme kanssa. Nekin olivat liian lyhyitä, laiska kun olin. Enemmän minua kiinnosti kirjat ja elokuvat. Kävin ennemmin käsityökerhossa, kuin olisin harrastanut jotain liikuntaa. Jossain vaiheessa omistimme hevosia, joten ratsastusta tuli harrastettua jonkin verran. Kuitenkin liian vähän suhteessa siihen, miten olisi pitänyt liikkua. Tietenkin mallit liikkumiseen tulee jo kotoa, ilmeisesti minä en ole saanut sitä tarpeeksi. Nykyään isäni puolestaan puhuu liikunnan ja terveellisen ravinnon puolesta, mikä on hyvä.

Yläasteella kaikki muut luokallani olevat tytöt, tai ainakin minusta tuntui siltä, oli urheilullisia ja laihoja. Olihan meitä moneen junaan, mutta itse olin kovin huono kaikissa lajeissa. Etenkin yleisurheilu ja niissä kisailu oli itselleni traumaattisinta. Aina piti valita laji, jossa tulisi kilpailemaan yleisurheilukilpailuiden aikana. Ja voi että vihasin noita kisoja. Mieluiten vietin ne istumalla nurmikolla kavereiden kanssa, kuin kisailemassa. Ainoa laji, mihin osallistuin, oli kuulantyöntö. Kerran taisin osallistua pikajuoksuun, mikä ei todellakaan siihen aikaan ollut lajini. Mutta kokeilin, koska oli pakko valita joku laji ja en aina halunnut sitä kuulaa nakella pitkin poikin pitäjää.
Kilpailuhenkisyys varjosti aina liikuntatunteja, oli sitten lihaskuntoa tai hiihtoa. Kuten aamu-TV:ssä mainittiin, etenkin yksilölajeista on huonot mielikuvat. Yleensä se yhdessä tekeminen on parasta, esimerkiksi joukkoelajit. Voin varoen hyväksyä tämän, mutta monesti olin viimeisten joukossa, jotka valittiin  mukaan. Se on kamalin tunne ikinä, kun ei koskaan ole se, joka valitaan ensimmäisenä. Niin paljon se ryhmädynamiikka sekä kaverisuhteet muihin vaikuttaa! Kuitenkin kun tästä valintatilanteesta on päästy pelaamaan, olo on ihan toinen. Lisäksi yhteiset tunnit poikien kanssa oli kivempia, kuin se, että oli vain hyppelyä tyttöjen kanssa. Toivon, että nykyään liikuttaisiin luokkana, ei sukupuolen mukaan jaoteltuna.

Uskon, että yläasteella minulla oli hieman asenneongelmaa, koska en pitänyt meidän liikunnanopettajasta. Tietynlainen kapina-asenne opettajaa kohtaan nousi ja sitä ei sitten halunnut liikkua ja juosta muiden mukana. Voi murrosikä sentään!

Lisäksi olen kokenut aina olevani iso tyttö. Tämä aiheutti sitä, etten yläasteella kehdannut käydä suihkussa liikuntatuntien jälkeen, vaikka opettajat painostivat, että suihkussa pitää sitten käydä. Yleensä vain huuhtelin kainalot vedellä ja kuivasin paperilla. Häpeä omasta kehosta oli suuri, enkä usko olevani ainoa, joka on teini-ikäisenä paininut tämän asian kanssa. Kun minä olin yläasteella, ei omasta kehonkuvasta ja sen hyväksymisestä puhuttu, ainakaan nykyisellä tasolla. Onneksi mutta myös harmiksi meillä on nykyään sosiaalinen media. Se toisaalta luo paineita, kun kaikki näyttää kuvissa niin helvetin hyviltä ja vääristää varmasti nuorten mielessä kuvaa siitä, millainen unelmakroppa on. Sekä olotilaa siitä, että tuntee olonsa riittämättömäksi. Toisaalta sosiaalinen media pursuaa body positive -kamppanjoita ja iloitaan ihmisten erilaisuudesta, josta voi varmasti löytää samaistuttavia henkilöitä tai kokemuksia. Itse harvoin näin tuolloin kehoani positiivisessa valossa. Onneksi tähän on tullut muutos, kuten myös innostani liikuntaan.

Tuntuu ikävältä listata niin paljon negatiivisia muistoja, etenkin yläastevuosilta. En kuitenkaan varmasti ole ainoa, joka on koululiikunnasta saanut vihaa liikuntaa kohtaan. Se on todella väärin, koska koululiikunnan pitäisi kannustaa liikkumaan, juurikin vapaa-ajalla. Onnekseni olen päässyt yli näistä "truamoista" ja löytänyt liikunnasta sen ilon, aivan yllättäen. Saan liikkua omilla ehdoilla ja juuri niin kuin haluan. Nautin siitä, äärettömän paljon.

Teini-ikäinen Ronja varmaan pyöräyttäisi halveksuen silmiään, jos kertoisin 22-vuotiaasta Ronjasta, joka herää 5.15 lähteäkseen aamulenkille. Näin ne ihmiset muuttuu!

6.5.2018

Iltaseikkailu lähiluontoon

Perjantaina kävin pyörähtämässä Helsingissä, Antti Tuiskun konsertin merkeissä. Lauantaina jo suuntasin takaisin kotiin, en voi jäädä pääkaupungin humuun humputtelemaan kaikkia rahojani. Tai no, onneksi ei ole mitä humputella. Kuitenkin rakas kummitätini osti minulle myöhäiseksi lahjaksi uudet lenkkikengät, jotka ovat olleekkin itsellä hankinnan kohteena jo hetken aikaa. Nyt viimein saan siis kunnolla startattua lenkkeilykauden! Saavuttuani lauantai-iltana takaisin kotiin, ilma oli mitä kaunein. Sanoinkin hellulle, että nyt etsitään lähin luontopolku ja suunnataan iltaretkelle. Oli aika sisäänajaa uudet kengät! Loistava valinta muuten, olihan minulla mukana ei yksi, vaan kaksi jalkaterapeuttia! Harvinaisen hyvää palvelua siis. Lähin luontopolku löytyi merenääreltä, noin 30km Uudenkapungin keskustasta, Pamprinniemen luontopolku. Autolla piti rytistellä pientä metsätietä, ennen kuin lähtöpiste löytyi. Itse reitti meni ensin metsikön läpi ja aukeni kauniille kallioiselle maastolle merenrantaan. Aivan ihana paikka! Oli röllimetsää, merta, lintuja, mättäitä, kalliota ja rantaa. Matkaa tuli 4km polkuja tallatessa, nopeasti se meni ja pidettiin pieni evästaukokin kalloiden päällä kuivalihaa mutustaen. 

Itselle luonto ja retkeily on sydäntä lähellä. Isäni on pienestä pitäen minua ja veljeä hinannut pitkin Suomea erilaisissa retkikohteissa. Jo silloin (vaikkakin teinivuosien murrosta oli havaittavissa) nautin luonnosta. Ja nyt, vanhempana ja viisaampana, sitä osaa arvostaa. Metsän ja luonnon keskellä on rauha, mitä minä en voi missään muualla saavuttaa. Siksipä pitäisi enemmän heittää tuota reppua selkään ja suunnata röllimetsään! Mieli ja keho kiittää.



4.5.2018

Vaatekaapin uutuus ja ihastus

Nahkatakki. Muistan, kuinka teiniaikoina en edes harkinnut nahkatakin ostoa. Se oli meidän koulun coolimpien juttu, kun itse lähinnä pukeuduin säkkeihin ja hameisiin. Kuitenkin nyt olen jonkun aikaa haaveillut nahkatakista, varsinkin kun on jonkun verran tullut moottoripöyräilyä harrastettua. Siihen tavallaan kuuluu sellainen cool, pahiksen maine. Seksikkäitä naisia seksikkäissä nahka-asuissa. Todellisuus on aivan toinen. Lähtiessä moottoripyörän selkään, pitää pukea ihan helvetisti varusteita. Ja saatuasi housut ja kengät jalkaan, on jo ihan hiessä. Sekä sellainen seksikäs hiusten heilautus riisuessaan kypärää ei tule kuuloonkaan. Kun otan kypärän pois päästä, näytän lähinnä mustalta kananmunalta, kiitos kypärähupun.


Mutta takaisin nahkatakin pariin. Olen siis ajatellut sellaisen hankkimista jo hetken ja noin kuukausi sitten Turun reissulla pyöriessäni, sellainen löytyi H&M:lltä, kohtuu edullisesti. Tekonahkaahan takki on, koska en aitoa nahkaa päälleni pistä. Takki on hieman reilun kokoinen, ihan vain siksi, että saan sen alle mahtumaan villapaidan. Takissa on ohut vuori, sen kanssa pärjää hyvin kesäiltaisin ja nytkin kevätiltaisin pärjää, kun sen alle sen villapaidan saa ängettyä. Odotan innolla sitä, että pääsen kuluttamaan nahkatakkiani vielä enemmän, kesäiltojen lähestyessä.
Nahkatakki muistuttaa minua myös Cry-Baby -elokuvasta, jonka suuri fani olen. Ehkäpä sekin ajoi minut ostamaan nahkatakin! Olen aina rakastanut kyseistä 50-luvun "ravis" meininkiä. Jossain vaiheessa ompelin itselleni jatkuvalla syötöllä kellohameita ja haaveilin tötterötukasta.

Voi pojat! Nyt kun viimein on se kunnon nahkarotsi, tarvitsen sen moottoripyörän. Vain sellainen vaatimaton investointikohde. Cool-level nousee aina hieman, kun saan nahkatakin niskaani. En ole katunut ostoa hetkeäkään ja takki on nykyään päällä jatkuvalla syötöllä. Eihän tässä voi olla kuin tyytyväinen. 


26.4.2018

Elämää ehkäisykapselin kanssa

Aloin seurustelemaan (uudelleen) helluni kanssa viime vuoden kesäkuussa ja elokuussa olinkin jo siirtänyt elämäni hänen perässään Uuteenkaupunkiin. Kun sitten elämään tulee tällaista parisuhdehommelia, on sitä seksielämääkin kyseisen henkilön kanssa. 



Melkeinpä heti seurustelun alkumetreillä aloin harkitsemaan toista vaihtoehtoa kuin kondomi. Olin aikaisemmin, noin vuosi sitten, syönyt e-pillereitä, mutta niiden ainainen muistaminen oli itselle rasite. Enemmänkin pillereiden muistaminen stressasi kuin oli huoleton asia. Siispä piti tarkastella vaihtoehtoja, joissa ei tarvitse muistaa tiettynä ajankohtana tehdä jotain. Tarkoituksena oli siis hakea mahdollisimman huoleton ehkäisymuoto.
Selvittelin asiaa ja päädyin harkitsemaan joko kierukkaa tai ehkäisykapselia. Molemmissa miinukset ja plussansa, aivan kuten kaikissa ehkäisymuodoissa. Kuitenkin tutkittuani asioita tarpeeksi ja keskusteltuani lääkärin kanssa, päädyimme ehkäisykapseliin. Päällimmäisenä oli tietenkin se suuri vaivattomuus. Kapseli asennetaan ihon alle, jossa se sitten pötköttää seuraavat kolme vuotta. Hintaa kyseisellä 5cm pitkällä ja 2mm leveällä toverilla oli 160€. Totta kai kertaheitolla se on iso summa, mutta kun sen suhteuttaa siihen huolettomuuteen ja ehkäisynkeston pituuteen, ei se ole niin paha. Lisäksi helluni maksoi puolet kapselin hinnasta! Hän alun perin alkoi ehdottelemaan, että joko se olisi aika kokeilla jotain muuta ehkäisyä. Kortsun kanssa soheltaminen varmaankin alkoi häiritsemään.

Tammikuussa sain sitten kapselin ihon alle, pelkäsin tavattoman paljon toimenpidettä. Se oli kuitenkin hyvin nopeasti ohi! Lääkärini oli hyvinhyvin rauhallinen ja tyyni, ehkä liiankin. Hikoilin kuin pieni possu, sain ensin puudutuspiikin ja sitten kapseli sujahti paikoilleen. Enemmän jännitin mitä oli tarvis.
Alkuun kapselin ympärille muodostui mustelma, joka oli myös kipeä. Kuitenkin nopeasti mustelma katosi ja nyt kapselin tuntee ohuesti ihon läpi, sellainen ohut joustava tanko ihon alla. Pienenpieni arpi toimenpiteestä jäi, mutta se ei haittaa menoa!

Nyt noin kolme kuukautta myöhemmin, en voi olla muuta kuin tyytyväinen! Sivuoireina oli aluksi kahden viikon menkat, sen jälkeen melkein kahden kuukauden tauko. Sen jälkeen sain taas kahdeksi viikoksi menkat, jotka nyt onneksi näyttävät lähenevän loppuaan. Menkkani ovat aina olleet niukat ja säännölliset, joten siitäkin puolesta lääkäri uskalsi suositella minulle kapselia. Vähän ne nyt heittelee, mutta voi että elämä on helppoa! Ja seksi siinä sivussa tietenkin.



Nyt sivuoireina on alkanut poskille ja otsalle ilmestymään näppyjä, pieniä ja punaisia. Huusin jo sosiaalisen median puolellakin apua, ehdotettiin teepuuöljyä. Sekä tietenkin, hormonien mukana iho heittelee. Se onkin vain kauneudellinen haitta, jonka kanssa nyt osaan elää, kiitos atooppisen ihoni; on tullut koettua monenlaista! Siispä nyt huolellista hoitoa iholle, sekä yhtenä hoitokeinona iholleni sekä hyvinvoinnilleni kokeilen maidotonta ruokavaliota ja sen jälkeen mahdollisesti gluteenitonta. Pientä ihon muutosta olen jo maidon suurimman osan jättämisen jälkeen nähnyt, joten pienin askelin! Pahin punoitus on kadonnut, joten odotan innolla odotan jatkoa.

Kysymyksiä kapseliin liittyen? Saa kysyä! 

11.4.2018

Pärjäämisen jalo taito

Jostain syystä olen saanut "maineen" tuttujeni seurassa, että "kyllä se Ronja pärjää". Kun erosin poikakaveristani joskus aikoja sitten, hän sanoi että "Meinasin kysyä pärjäätkö, mut kyl sä pärjäät". Hyvä ystäväni puolestaan totesi viime viikonloppuna että "susta ei koskaan tarvi kantaa silleen huolta, koska pärjäät kyllä". Lisäksi omat vanhempani ovat todenneet, että pärjään kyllä. Ja se on ihan totta.

Vaikka viihdyn paremmin kuin hyvin ihmisten seurassa, viihdyn myös yksin. Harvoin koen esimerkiksi tylsiä hetkiä. Olen perheen vanhin lapsi, joten olen poikkeuksetta leikkinyt lapsena yksin, kunnes viisi vuotta nuorempi veljeni syntyi. Se ei koskaan ole ollut ongelma, olen viihtynyt esimerkiksi kirjojen parissa sekä juossut metsässä. Tekemistä kyllä on löytynyt! Sitä on kasvanut tällaiseen "no tämä on nyt tilanne ja sen mukaan mennään" -asenteeseen. Yritän olla valittamatta turhasta, mutta jos hermo menee niin sitten valitan. Ruma tapa! Usein huitaisenkin kädellä ja sanon että "kyllä mä pärjään". Kun siihen on vain oppinut!


Enkä usko, että se on ollenkaan huono asia, päinvastoin. En uskoisi olevani tässä ja nyt, jos en pärjäisi elämässä. Olen muuttanut tuosta vain, hakenut töitä ja tehnyt töitä, ollut mukana vähän siinä ja tässä harrastusjutuissa. Uskallan ja haluan tehdä, vaikka en tiedä selviänkö. Sitä kuitenkin haluaa kokeilla, että pärjääkö. Joskus sitä ei pärjää ja on ok luovuttaa, kunhan ei tee sitä liian helpolla.

On tietenkin paikkoja ja hetkiä, jolloin ei vain ole pakko pärjätä. Voi pyytää ja hakea apua, jos siltä tuntuu. Se onkin joskus kova paikka, tällaisena "pärjääjänä" kysyä apua. Harvoin puhun, miltä tuntuu koska "kyllä mä pärjään" pyörii mielessä. Se helpottaa aina kun puhuu. Ja jos ei pysty puhumaan ja siltä tuntuu niin itkeminen auttaa. Ainakin minulla (onnekseni voin kuitenkin sanoa, että en ole itkenyt pitkään aikaan sitä, että jokin murhe painaa mieltä liikaa). Koskaan ei ole pakko olla yksin, kyllä joku kuuntelee! Ainakin itselleni on osunut näitä ihmisiä elämääni ja olenkin niistä iloinen. Että vaikka viihdyn yksin ja tarvitsenkin välillä yksinoloa, tiedän etten ole yksinäinen. Yksinolo on eri, kuin yksinäisyys.

Että tässä sitä mennään, pärjäillään. Yritän aina parhaani, oli kyseessä koulutehtävä, työt tai muu vastaava, ainakin pärjään vaikken olisi paras tai saisi täysiä pisteitä. Kiperissä paikoissa purraan hampaat yhteen, koska kyllä sen hetken aina kestää, kun tietää että se on joskus ohi. Ja yleensä sen jälkeen on todella loistava fiilis! Sitä pärjättiin taas.  Minulle pärjääminen on vain yksi asia muiden joukossa, itsestäänselvyys. 

Kun olen käyttänyt sanaa "pärjääminen" tarpeeksi monta kertaa, sekoitan sen nyt sanaan "päre".