6.6.2018

Pullan tuoksuinen tulevaisuus

Noin kukausi sitten selasin vain huvikseen mollin sivuja, ilman tarkoitusta hakea mitään töitä. Kuitenkin huomasin ilmoituksen kahvilamyyjän paikasta ja kurkkasin ilmoituksen. Siinä haettiin reipasta ja iloista kahvilamyyjää, kesäkuussa avattavaan uuteen paikaan. Ajattelin, että syteen tai saveen, laitan hakemuksen. Kävi niin, että sain kutsun haastatteluun. Olin innoissani! Tuntui hurjalta, että koko kevään olin suunnitellut ja ajatellut, että oma kahvila olisi ihana. Hakenut yrittäjäkouluun, kirjoittanut liiketoimintasuunnitelmaa ja suunnitellut kaikkea. Nyt kuitenkin tarjolla olisi alan paikka, jossa saisin varmasti rikastavaa työkokemusta. 
Haastattelun hurautin läpi moottoriturpana ja en ehtinyt edes kysellä kaikkea mitä olin suunnitellut kysyväni! Jäin jännityksellä odottamaan, millainen yhteydenotto tulisi takaisin.
Seuraavana päivänä sain soiton noin kymmenen aikaan aamulla, he haluaisivat minut heille töihin! Tuntui ihan uskomattomalta! Hypähdin ilosta muutaman kerran.


Olen nyt melkein viikon ollut töissä uudessa kahvilassa ja voin sanoa, että olen unelmatyössäni. Olen tietenkin kahvilanmyyjänä, myyn kahvia, leivoksia ja lounasruokaa. Lisäksi nappasin vastuulle sosiaalisen median hoidon, eli kaiken tämän sivussa olen käytännössä katsoen sisällöntuottaja. Tällöin moni osaamani ja pitämäni asia yhdistyy; visuaalisuus, sosiaalinen media, asiakaspalvelu, leipominen ja hyvä kahvi! Työni on monipuolista, saan harteilleni sopivasti vastuuta ja mielipiteitäni asioista kuunnellaan. En voisi olla iloisempi! En jotenkin ole kunnolla edes sisäistänyt, että tässä sitä nyt ollaan. Ehkä sitä pikku hiljaa oppisi ymmärtämään. 









Cafe Aitta sijaitsee Uudenkaupungin Kaupunginlahden rannalla ja sijaitsee (ilmeisesti) vanhassa suolamakasiinissa. Lisäksi viereen on rakennettu hotelli Aittaranta, uusia, aivan mahtavia hotellihuoneita. Meillä kahvilassa on tarjolla leipomuksia, leipiä, kylmää sekä kuumaa juotavaa. Esimerkiksi eilen pyörin keittössä, leivoin maidottomia sitruunamuffineita, suklaakeksejä sekä limejuustokakun. Ja voi että, olen todella iloinen kun saan vatkata kananmunista ja sokerista vaahtoa, sekoittaa ja mitata ja maistella! Parastahan kaikessa on viimein kun asiakas pääsee maistamaan ja kertomaan palautteensa tuotteesta, jonka on itse alusta asti valmistanut. 



Jos teitä kiinnostaa seurailla meidän meininkiä, käykää kurkkaamassa Facebookissa sekä Instagramissa, jonne pyrin päivättämään kaikkea mahdollista! 

30.5.2018

Mikä kiinnostaa just nyt - kolme kovaa

Olen sellainen ihminen, joka kiinnostuu jatkuvasti uusista asioista ja haluaa oppia lisää. Siksi nopeasti innostun asioista ja sinkoilen tykinkuulan tavoin kiinnostuksesta toiseen. Päätin koota toukokuussa innostaneet asiat, jotka ovat mm. inspiroineet vahvasti tässä kuussa.



Itse kasvattaminen

Helluni ei oikein ymmärtänyt, mik ihmeessä haluan itselleni perunamaan, kun perunaa saa kaupasta. Mutta eihän se todellakaan ole sama asia kuin omat, itse kasvatetut perunat! Kuitenkin toistaiseksi saan vain haaveilla perunamaasta, mutta tyydyn oikein hyvin ikkunalaudallani olevaan kahteen tomaattiin ja chiliin. Nämä kaksi tomaatin tainta olen ihan itse kasvattanut, pienestä siemenestä asti! Olen niistä kovin ylpeä, kun nämä kaksi yksilöä ovat jaksaneet taistella itseään aurinkoa kohden. Ihailen niitä aina töistä tultuani ja puhelen lempeitä. Chilin ostin valmiina, se viihtyy oikein loistavasti kahden tomaattini kanssa aurinkoisella ikkunalaudalla.


Kirjat

Lukutoukka on purrut, tai ainakin yrittänyt! Olen nuorena ollut hyvinkin ahkera lukemaan, mutta nyt "aikuisempana" lukeminen on jostain syystä jäänyt kokonaan. Tai ei nyt kokonaan, kun olen viimein alkanut herättelemään sen henkiin! Muistan, kuinka nuorempana ahmin kirjoja ja haluan uudelleen löytää sen innon! Olenkin lainannut kirjastosta kirjoja, joista tiedän pitäväni, viimeisimpänä luin loppuun Lars Keplerin Kaniininmetsästäjä -dekkarin. Rakastan yli kaiken hyvin, vetävästi kirjoitettua dekkareita. Lisäksi ostin itselleni Storytell-jäsenyyden ja olen mm. kuntosalilla ollessani kuunnellut äänikirjaa. Mielestäni hyvin suunniteltua ajankäyttöä! Äänikirjoja kun voi kuunnella juurikin kuntosalilla, lenkillä, leipoessa jne! Tällä hetkellä kuuntelussa Jojo Moyesin Kerro minulle jotain hyvää.



Villiyritit

Koska rakastan luonnossa liikkumista, myös luonnonantimet kiinnostaa. Ei vain itse kasvatettuna vaan villinä, luonnossa kasvavat kasvit kiinnostavat. Tiedän ainoastaan, että mm. nokkonen on suosittu villiyrtti sen runsaiden ravintoaineiden ansiosta. Tahtoisin itse keräillä villiyrttejä, mutta ilman kunnon perehtymistä asiaan, en mene ojissa rämpimään. Villiyrteissä kiinnostaa erityisesti se, että niitä saa kerättyä luonnosta, aivan itse ja ne sisältävät usein yllättävän paljon hyviä mm. juurikin näitä ravintoaineita. Lisäksi luonnossa liikkuminen lisääntyisi sekä käsillä tekeminen. Vaikka vihaan kokkaamista, myös villiyrteistä kokkaaminen (ja leipominen) kiinnostaa myös. Kuinka paljon voimme suoraan luonnosta poimimalla saada kaikkea hyvää, mitä tuputetaan pillereiden, jauheiden ja muiden kummallisuuksien muodossa?
Tästä innostuneena lainasin kirjastosta Villiyrtit - hyvinvointia kotikulmilta -kirjan. Kirja on sen verran mielenkiintoinen, että harkitsen sen ostamista itselle.

Lisääntynyt valo ja lämpö on myös inspiroineet. Olo on kuin olisin ollut koomassa koko talven ja viimein herännyt. Imen itseeni tietoa, kaikki kiinnostaa ihan hitosti ja vain pyörin onnellisena pallerona! Tätä fiilistä lisää!

23.5.2018

Paras aerobinen treeni

Aerobinen liikunta on mielestäni tärkeä osa toimivaa treeniohjelmaa, varsinkin jos kyseessä on tiputtaa rasvan määrää kehossa. Lisäksi aerobinen saa mukavasti sykkeen koholle! Kunnon aerobisen liikunnan jälkeen ei voi olla kuin tyytyväinen. Itse rakastan aerobista, lähinnä jos se on niin sanotusti eteenpäin vievää. En esimerkiksi kuntosalilla kovin kauaa jaksa hinkuttaa hikisellä juoksumatolla, kun taas ulkona lenkkeillessä voisin pinkoa monta kilometriä. Lenkkipolulla, luonnon keskellä, jalka nousee kahta kevyemmin!



Olenkin aloittanut ns. liikuntaurani lenkkeillen, joten ei ihme, että siitä on tullut tärkeä osa liikuntatottumuksiani. En talvella käynyt lenkillä, silloin on aina taukoa. Mutta heti kun lumet sulivat, lähdin nappulat vinkuen kohden lenkkipolkuja! Yleensä mittaan Sports Tracker-sovelluksen avulla lähimaastossa olevat matkat. Voin siis arvioida, että no tuo lenkki on 3,5km, toinen 5,7km jne. Lisäksi läheltäni lähtee upea pururata, jossa on mäkiä ja kunnon maastoa. Kun ensimmäistä kertaa lähdin pururadalle, lähdin uhkuen itsevarmuutta! Nyt lähtee ja juoksen koko matkan kuin antilooppi aavikolla! Jouduin perumaan sanani kolmannen mäen kohdalla, kun puuskutin kuin vanhakin höytyveturi, radan haastavuus yllätti. Toisaalta tämä haastavuus toimii loistavana motivaation lähteenä. Olenkin asettanut yhdeksi tavoitteeksi, että kesäkuussa jaksan juosta  pururadan pidemmän lenkin, mäkineen!

Hyvä ystäväni haluaisi nostaa kuntoaan lenkkeilyn avulla, mutta hän sanoi hölkkäämisen olevan hänelle vaikeaa. Totta kai on, kun kroppa ei ole tottunut kestävyyteen. Sitähän pitkien matkojen hölkkääminen vaatii. Kroppa pitää totuttaa siihen rasitukseen sekä saada kestämään. Olenkin antanut vinkiksi käydä kävellen mittaamassa esimerkiksi 3km mittainen lenkki. Aluksi tavoitteena on kävellä 1km, sen jälkeen kevyesti hölkäten 1km ja lopuksi 1km kävellen. Tätä matkaa toistaa ja samalla pidentää hölkättävää matkaa sekä hölkkäyksen nopeutta. Jossain vaiheessa huomaa, että jaksaa pinkoa koko matkan, eikä edes hengästy! Kovin pahasti. Itselläni tämä taktiikka on toiminut ja tätä sovellan vieläkin itse, tavoitteena on jokin päivä pystyä juoksemaan puolimaraton! En tiedä vielä milloin ja missä, mutta se on yksi tavoitteistani liikunnan suhteen. 



Luonto on mielestäni yksi parhaimpia paikkoja harrastaa aerobista liikuntaa, oli se lenkkeilyä, kävelyä, juoksua, pyöräilyä tai mitä tahansa vastaavaa! Myös kävelykierros esimerkiksi luontopoluilla ja kansallispuistoissa on hyvää liikuntaa. Sekä kroppa että mieli lepää. Kun matka etenee ja maisemat vaihtuu, pysyy mielenkiintoa yllä. Lisäksi se, kun tulokset alkavat näkymään kropassa ja kestävyydessä! Pikkuhiljaa niitä kilometrejä tulee lisää ja lisää. Aivan mahtava tunne, joka potkii eteenpäin jokaisella hölkkäaskeleella!

16.5.2018

Kevätsiivouksella kevyempi mieli

Ah niin ihana kevät, aurinko ja lämpö! Voisin pyöriä ulkona jatkuvasti onnellisena pallona lämmöstä johtuen! Toisaalta, töissä kovat lämpötilat ovat vain haitaksi, kuuma tulee kun heilut keittiössä, jossa jokainen uuni paahtaa täysillä. Onneksi on keksitty pakastin sekä kylmiö, jossa voi käydä viilentelemässä fyysistä sekä henkistä olotilaansa.

Kevään mukana tulee tietenkin aurinko sekä lisääntynyt valon määrä. Se on täydellistä ihmiselle, joka elää valon mukaan. Toisaalta, kukapa ei eläisi? Sen verran villiä luontoa meihin ihmisnisäkkäisiin on jäänyt, että elämme luonnon sekä valon mukaan. Itse harrastan kaamosmasennusta, kun taas kevät ja kesä on täynnä energiaa! Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että sain toteutettua viimein haaveilemani kevätsiivouksen; tyhjensin hyllyt ja kaapit, heitin rikkinäiset/turhat tavarat/vaatteet pois ja osa lähtee kirpputorille taikka kierrätykseen. On niin vapauttava tunne, kun näkee tilan kaapeissa lisääntyvän ja tavaroiden löytävän paikkansa. 



Hellu osti minulle jokin aika sitten mopin ja olenkin sen kanssa jo pari kertaa asunnossani riehunut. Nyt, kun on lämpöä, voin aukaista asuntoni ikkunat ammolleen ja ihana ilmavirta käy läpi asunnon. Ja kuinka raikas tuoksu on, kun ilma vaihtuu, talven ummehtunut ilma karkaa ja vasta mopattu lattia 
kiiltää puhtaana. En tiedä, olenko hieman vanhasielu, kun innostun siivoamisesta?








Olen säästänyt vanhoja muistikirjojani ja turhia lippusia ja lappusia. Että "onhan näitä kiva sitten myöhemmin lueskella". Voin tunnustaa, ei kamalasti ole tullut lueskeltua. Siispä päätin, että on aika erota muistoista ja siirtää katseensa täysin tulevaisuuteen. Lukaisin kirjasia läpi, ennen kuin heitin ne pois ja tekisi mieli antaa iso halaus teini-Ronjalle. On ollut mieli kovinkin apeana, teksteistä päätellen. Onneksi ne ajat ovat takana, uusia tuulia kohden! Tuntui yllättävän vapauttavalta heittää turhat muistikirjat pois. Lisäksi hyllytilaa vapautui yllättävän paljon.





Kyllä muistikirjoista löytyi positiivisiakin asioita, mm. piirrustuksia joita on tullut tehtyä sekä ihan kivoja juttuja tapahtunut. 

Kun suurin kevätsiivous on ohi, seuraavana on ikkunoiden pesu!

7.5.2018

Koululiikunta tappoi innon liikuntaan

Tänä aamuna, kun olin 5.15 herännyt ja kuuden aikaan lähtenyt aamulenkille, istahdin suihkun raikkaana katselemaan Ylen aamu-TV:tä, jossa oli lyhyesti koululiikunnasta ja etenkin koululiikunnan aiheuttamista muistoista. Itselläni on paljon kokemuksia koululiikunnasta, lähinnä negatiivisia.

Olen monia vuosia vihannut liikuntaa, mutta etenkin koululiikuntaa. Aikoinaan koululiikunta tappoi intoni liikuntaan. Kävin vielä ala-asteella liikuntakerhossa, mutta muuten en liikuntaa harrastanut. Yläasteella kiinnostukseni liikuntaan tippui vielä pienemmäksi. En harrastanut liikuntaa vapaa-ajalla, kuin pakolliset kävelylenkit koiramme kanssa. Nekin olivat liian lyhyitä, laiska kun olin. Enemmän minua kiinnosti kirjat ja elokuvat. Kävin ennemmin käsityökerhossa, kuin olisin harrastanut jotain liikuntaa. Jossain vaiheessa omistimme hevosia, joten ratsastusta tuli harrastettua jonkin verran. Kuitenkin liian vähän suhteessa siihen, miten olisi pitänyt liikkua. Tietenkin mallit liikkumiseen tulee jo kotoa, ilmeisesti minä en ole saanut sitä tarpeeksi. Nykyään isäni puolestaan puhuu liikunnan ja terveellisen ravinnon puolesta, mikä on hyvä.

Yläasteella kaikki muut luokallani olevat tytöt, tai ainakin minusta tuntui siltä, oli urheilullisia ja laihoja. Olihan meitä moneen junaan, mutta itse olin kovin huono kaikissa lajeissa. Etenkin yleisurheilu ja niissä kisailu oli itselleni traumaattisinta. Aina piti valita laji, jossa tulisi kilpailemaan yleisurheilukilpailuiden aikana. Ja voi että vihasin noita kisoja. Mieluiten vietin ne istumalla nurmikolla kavereiden kanssa, kuin kisailemassa. Ainoa laji, mihin osallistuin, oli kuulantyöntö. Kerran taisin osallistua pikajuoksuun, mikä ei todellakaan siihen aikaan ollut lajini. Mutta kokeilin, koska oli pakko valita joku laji ja en aina halunnut sitä kuulaa nakella pitkin poikin pitäjää.
Kilpailuhenkisyys varjosti aina liikuntatunteja, oli sitten lihaskuntoa tai hiihtoa. Kuten aamu-TV:ssä mainittiin, etenkin yksilölajeista on huonot mielikuvat. Yleensä se yhdessä tekeminen on parasta, esimerkiksi joukkoelajit. Voin varoen hyväksyä tämän, mutta monesti olin viimeisten joukossa, jotka valittiin  mukaan. Se on kamalin tunne ikinä, kun ei koskaan ole se, joka valitaan ensimmäisenä. Niin paljon se ryhmädynamiikka sekä kaverisuhteet muihin vaikuttaa! Kuitenkin kun tästä valintatilanteesta on päästy pelaamaan, olo on ihan toinen. Lisäksi yhteiset tunnit poikien kanssa oli kivempia, kuin se, että oli vain hyppelyä tyttöjen kanssa. Toivon, että nykyään liikuttaisiin luokkana, ei sukupuolen mukaan jaoteltuna.

Uskon, että yläasteella minulla oli hieman asenneongelmaa, koska en pitänyt meidän liikunnanopettajasta. Tietynlainen kapina-asenne opettajaa kohtaan nousi ja sitä ei sitten halunnut liikkua ja juosta muiden mukana. Voi murrosikä sentään!

Lisäksi olen kokenut aina olevani iso tyttö. Tämä aiheutti sitä, etten yläasteella kehdannut käydä suihkussa liikuntatuntien jälkeen, vaikka opettajat painostivat, että suihkussa pitää sitten käydä. Yleensä vain huuhtelin kainalot vedellä ja kuivasin paperilla. Häpeä omasta kehosta oli suuri, enkä usko olevani ainoa, joka on teini-ikäisenä paininut tämän asian kanssa. Kun minä olin yläasteella, ei omasta kehonkuvasta ja sen hyväksymisestä puhuttu, ainakaan nykyisellä tasolla. Onneksi mutta myös harmiksi meillä on nykyään sosiaalinen media. Se toisaalta luo paineita, kun kaikki näyttää kuvissa niin helvetin hyviltä ja vääristää varmasti nuorten mielessä kuvaa siitä, millainen unelmakroppa on. Sekä olotilaa siitä, että tuntee olonsa riittämättömäksi. Toisaalta sosiaalinen media pursuaa body positive -kamppanjoita ja iloitaan ihmisten erilaisuudesta, josta voi varmasti löytää samaistuttavia henkilöitä tai kokemuksia. Itse harvoin näin tuolloin kehoani positiivisessa valossa. Onneksi tähän on tullut muutos, kuten myös innostani liikuntaan.

Tuntuu ikävältä listata niin paljon negatiivisia muistoja, etenkin yläastevuosilta. En kuitenkaan varmasti ole ainoa, joka on koululiikunnasta saanut vihaa liikuntaa kohtaan. Se on todella väärin, koska koululiikunnan pitäisi kannustaa liikkumaan, juurikin vapaa-ajalla. Onnekseni olen päässyt yli näistä "truamoista" ja löytänyt liikunnasta sen ilon, aivan yllättäen. Saan liikkua omilla ehdoilla ja juuri niin kuin haluan. Nautin siitä, äärettömän paljon.

Teini-ikäinen Ronja varmaan pyöräyttäisi halveksuen silmiään, jos kertoisin 22-vuotiaasta Ronjasta, joka herää 5.15 lähteäkseen aamulenkille. Näin ne ihmiset muuttuu!

6.5.2018

Iltaseikkailu lähiluontoon

Perjantaina kävin pyörähtämässä Helsingissä, Antti Tuiskun konsertin merkeissä. Lauantaina jo suuntasin takaisin kotiin, en voi jäädä pääkaupungin humuun humputtelemaan kaikkia rahojani. Tai no, onneksi ei ole mitä humputella. Kuitenkin rakas kummitätini osti minulle myöhäiseksi lahjaksi uudet lenkkikengät, jotka ovat olleekkin itsellä hankinnan kohteena jo hetken aikaa. Nyt viimein saan siis kunnolla startattua lenkkeilykauden! Saavuttuani lauantai-iltana takaisin kotiin, ilma oli mitä kaunein. Sanoinkin hellulle, että nyt etsitään lähin luontopolku ja suunnataan iltaretkelle. Oli aika sisäänajaa uudet kengät! Loistava valinta muuten, olihan minulla mukana ei yksi, vaan kaksi jalkaterapeuttia! Harvinaisen hyvää palvelua siis. Lähin luontopolku löytyi merenääreltä, noin 30km Uudenkapungin keskustasta, Pamprinniemen luontopolku. Autolla piti rytistellä pientä metsätietä, ennen kuin lähtöpiste löytyi. Itse reitti meni ensin metsikön läpi ja aukeni kauniille kallioiselle maastolle merenrantaan. Aivan ihana paikka! Oli röllimetsää, merta, lintuja, mättäitä, kalliota ja rantaa. Matkaa tuli 4km polkuja tallatessa, nopeasti se meni ja pidettiin pieni evästaukokin kalloiden päällä kuivalihaa mutustaen. 

Itselle luonto ja retkeily on sydäntä lähellä. Isäni on pienestä pitäen minua ja veljeä hinannut pitkin Suomea erilaisissa retkikohteissa. Jo silloin (vaikkakin teinivuosien murrosta oli havaittavissa) nautin luonnosta. Ja nyt, vanhempana ja viisaampana, sitä osaa arvostaa. Metsän ja luonnon keskellä on rauha, mitä minä en voi missään muualla saavuttaa. Siksipä pitäisi enemmän heittää tuota reppua selkään ja suunnata röllimetsään! Mieli ja keho kiittää.



4.5.2018

Vaatekaapin uutuus ja ihastus

Nahkatakki. Muistan, kuinka teiniaikoina en edes harkinnut nahkatakin ostoa. Se oli meidän koulun coolimpien juttu, kun itse lähinnä pukeuduin säkkeihin ja hameisiin. Kuitenkin nyt olen jonkun aikaa haaveillut nahkatakista, varsinkin kun on jonkun verran tullut moottoripöyräilyä harrastettua. Siihen tavallaan kuuluu sellainen cool, pahiksen maine. Seksikkäitä naisia seksikkäissä nahka-asuissa. Todellisuus on aivan toinen. Lähtiessä moottoripyörän selkään, pitää pukea ihan helvetisti varusteita. Ja saatuasi housut ja kengät jalkaan, on jo ihan hiessä. Sekä sellainen seksikäs hiusten heilautus riisuessaan kypärää ei tule kuuloonkaan. Kun otan kypärän pois päästä, näytän lähinnä mustalta kananmunalta, kiitos kypärähupun.


Mutta takaisin nahkatakin pariin. Olen siis ajatellut sellaisen hankkimista jo hetken ja noin kuukausi sitten Turun reissulla pyöriessäni, sellainen löytyi H&M:lltä, kohtuu edullisesti. Tekonahkaahan takki on, koska en aitoa nahkaa päälleni pistä. Takki on hieman reilun kokoinen, ihan vain siksi, että saan sen alle mahtumaan villapaidan. Takissa on ohut vuori, sen kanssa pärjää hyvin kesäiltaisin ja nytkin kevätiltaisin pärjää, kun sen alle sen villapaidan saa ängettyä. Odotan innolla sitä, että pääsen kuluttamaan nahkatakkiani vielä enemmän, kesäiltojen lähestyessä.
Nahkatakki muistuttaa minua myös Cry-Baby -elokuvasta, jonka suuri fani olen. Ehkäpä sekin ajoi minut ostamaan nahkatakin! Olen aina rakastanut kyseistä 50-luvun "ravis" meininkiä. Jossain vaiheessa ompelin itselleni jatkuvalla syötöllä kellohameita ja haaveilin tötterötukasta.

Voi pojat! Nyt kun viimein on se kunnon nahkarotsi, tarvitsen sen moottoripyörän. Vain sellainen vaatimaton investointikohde. Cool-level nousee aina hieman, kun saan nahkatakin niskaani. En ole katunut ostoa hetkeäkään ja takki on nykyään päällä jatkuvalla syötöllä. Eihän tässä voi olla kuin tyytyväinen.